Merja Vaaran katoaminen Rovaniemellä 1980.

 

 

Merja Vaaran katoaminen


           Merja Tuulikki  Vaara oli 17-vuotias tyttö, joka katosi Rovaniemellä 27:s heinäkuuta vuonna 1980. Hän poistui työpaikaltaan Rovaniemen keskustassa Valistustalolla sijainneesta Kalottivartiointi-nimisestä vartiointiliikkeestä aamulla kello 5.30 paikkeilla, ja viimeisen  havainnon hänestä on kertonut vartiointiliikkeen omistaja jonka mukaan Merja Vaara oli astelemassa valtatie 4:n suuntaan todennäköisesti vakituiselle liftauspaikalleen Kesko Oy:n toimitalon paikkeille.  Omaiset alkoivat piakkoin kaivata Merja Vaaraa kun hän ei saapunutkaan kotiinsa Rovaniemen Mlk:n Jaatilaan.


Vaarasta kirjattiin katoamisilmoitus Rovaniemen poliisilla 28. heinäkuuta 1980. Katoamisilmoituksen teki hänen äitinsä. Kävi ilmi, että Vaara palasi sinne usein liftaamalla. Katoamisaamuna ohi ajanut nainen teki vielä epävarman havainnon Vaarasta vakiintuneella liftauspaikalla Keskon rakennuksen kohdalla. Lehdistö tiedotti katoamisen jälkeen lisäksi poliisin tietoon saatetusta vihjeestä, jonka mukaan Vaara olisi noussut katoamisesta seuraavana päivänä noin 40-vuotiaan miehen kuljettamaan ruskeaan mustakattoiseen Vauxhall Viva - tai Opel Kadett -merkkiseen autoon, jonka rekisteri alkoi kirjaimilla OH. Toisaalta aamulenkillä ollut mies kertoi nähneensä mahdollisesti Vaaran tuntomerkkeihin sopivan nuoren naisen nousevan rekan kyytiin valtatie 4:llä tavanomaiselta liftauspaikaltaan katoamisaamuna.

17-vuotiaalla Merja Vaaralla oli yllään samanlaiset vaatteet kuin kuvissa. Mukana oli pieni olkalaukku ja luokkasormus. Mitään kadonneen omaisuudesta ei ole etsinnöistä huolimatta löytynyt.

Merja Tuulikki Vaara julistettiin kuolleeksi toukokuussa 1999.

 


 




 Keskellä oleva rakennus on Rovaniemen Valistustalo, Valtakatu 19 jossa sijaitsi vuonna 1980 myös Kalottivartiointi Oy:n toimitilat ja  Merja Vaaran työpaikka. Luultavasti Merja Vaara on kulkenut työmatkaansa kävellen vasemmalla olevaa jalkakäytävää pitkin. On mahdollista että hän on mennyt myös Pekankatua tai korkalonkatua pitkin. Lyhin reitti Valtatie 4:n varteen on kuitenkin todennäköisin.

 Aikajana:

 

 

 Merja Vaaran tapauksessa

 

 



Kommentit

Suositut tekstit